Näyttely

Lenin-museo uusittiin täysin vuonna 2016. Uusi näyttely kertoo kiehtovalla tavalla Suomen ja Neuvostoliiton suhteista, poliittista mullistuksista ja arkielämästä.

Tammikuusta 2023 lähtien kerronta ulottuu Ukrainan sotaan ja 2000-luvun Venäjään saakka.

Museo sijaitsee Tampereen Työväentalon salissa, jossa Stalin ja Lenin tapasivat ensimmäisen kerran bolševikkien salaisessa kokouksessa vuonna 1905. Näyttely kertoo Suomen idänsuhteiden historiasta sekä Neuvostoliiton noususta ja tuhosta elämyksellisellä ja koskettavalla tavalla.

Näyttely johdattaa kävijän halki kuohuvan 1900-luvun vallankumouksellisesta liikehdinnästä Stalinin vankileireille, toisen maailmansodan melskeisiin ja kylmän sodan aikaan. Tarina jatkuu Neuvostoliiton hajoamiseen ja Putinin Venäjään asti.

Lenin-museon näyttelystä löytyy esimerkiksi pöytä, jonka äärellä Lenin kirjoitti vuonna 1917 teostaan Valtio ja vallankumous. Stalinin ajan kauhut Neuvostoliitossa näyttäytyvät näyttelyä varten tehdyssä vankileiripienoismallissa. Neuvostokansalaisten arkeen voi tutustua näyttelyn tallinnalaisessa olohuoneessa.

Näyttelykierroksen lopuksi kannattaa kavuta neuvostoliittolaisen Dnepr-moottoripyörän selkään ja kuvauttaa itsensä sivuvaunussa matkaavan Leninin kanssa.

Näyttelyn teemaosiossa 30.3.2022 alkaen käsitellään Jeltsinin aikaa Venäjällä vuosina 1991-1999.

 

Tammikuusta 2023 lähtien museossa on esillä Ukrainan sota ja Venäjän muutos autoritaariseksi vuosina 2000-2022.

Näyttelyosuudessa taustoitetaan Ukrainan sotaa ja kerrotaan venäläisen yhteiskunnan muutoksista sekä sivutaan Suomen idänsuhteiden jäätymistä.

 

Kuvia näyttelystä